29.1.2009

Mainokset toimitettu

Kippis ja kiitokset kaikille! Lopulliset TV-versiot mainoksista saatiin tänään onnellisesti MTV:lle asti.

Koska töitä tähän projektiin tehtiin ilman palkkaa päivätöiden sivussa, aikataulu oli aika hurjan tiukka, mistä kertonee jotain sekin, että eilisiltana pidetyssä jälkiäänityssessiossa allekirjoittaneen tekemän mokan vuoksi Isosisko-spotin lopulliseen versioon tullut repliikki "Hetkinen!" äänitettiin vielä viime yönä pääosan esittäjän baari-illan päätteeksi kello 23:15 Helsingin Ruttopuistossa. Äänityslaitteena toimi itse asiassa videokamera, joten tilanteesta on äänen lisäksi periaatteessa kuvaakin, mutta arvokkaan ulkokuoren säilyttämiseksi taidamme kuitenkin jättää sen julkaisematta. :) Äänenkäsittelyllä saa joskus ihmeitä aikaan, ja ruttopuistorepliikki istahti lopulta muuhun dialogiin varsin siististi. Haastan tarkkakorvaiset kuuntelemaan ohikulkevia ratikoita - itse en ainakaan sellaisia erota.

Tämän hullun guerilla-operaation vastapainona Perustuslaki-spottiin saatiin Tuotantoyhtiö Energian avustuksella vielä eilen viime tingassa Antti Hukkasen hienolla, tummalla traileriäänellään spiikkaama ja Sound Reelin Tapani Siirtolan miksaama loppuselostus, joka toi pätkään juuri sopivan ripauksen Virallista Vakuuttavuutta.

Nyt sitten vain odottellaan, että spotit tulevat telkkarista. Sillä välin työstämme niistä nettikäyttöä varten 720p HD-versiot, jotka julkaistaan luultavasti maanantaina aamupäivällä.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa. Kunnioittava kumarrus.

Anonyymi kirjoitti...

Helkatin hienoa :) Nyt vaan odottelemaan millainen impakti näillä saadaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yay! \o/

Hyvää työtä!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi varmasti hyvä saada yöllä julkaistu hesarin juttu linkitettyä sivuilta, jos huomenna alkaa kuhina.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/1135243187834

Anonyymi kirjoitti...

Piraattiliiton juttu aiheesta:
http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/02/lex-nokia-vastamainokset-televisioon-nain-pyyhitaan-perustuslailla-peppua-suomessa

Anonyymi kirjoitti...

Turhaa höpinää henkilöiltä jotka eivät tiedä ko. asiasta mitää.

Anonyymi kirjoitti...

Mainos tuli maikkarilla noin 08:30 aikoihin!

Anonyymi kirjoitti...

En huomannut että mainos olisi tullut ainakaan ennen aamukahdeksan uutisia. Kieltäytyikö MTV3 näyttämästä sen?

Anonyymi kirjoitti...

Tuli juuri ennen 08:30 uutisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ja toinen mainos tuli ennen 09:00 uutislähetystä.

Anonyymi kirjoitti...

hienoa. ehdin itse katsoa ko. lähetystä vain aamukahdeksan uutisiin asti.

marisaario kirjoitti...

Huomenta Suomi meni ohi mutta torrenttina jo löytyi. Aikataulut ja resurssit huomioiden hyvin tehty ja tyylikin sopiva, huumori ja epäsuora viesti jää mieleen. Hyvän vastineen sai rahoillensa, on sitä muutama kymppi kehnomminkin hassattu.

Urkkijavauva oli loistava! (Selvisipä sekin, mitä se omakin yksivuotias aina koneelle tunkiessaan haluaisi tehdä. Valvonnan alle, mokoma.)

Kiitoksia tekijöille. Paitsi että asia on hyvä, tämä on pahuksen mielenkiintoinen kansalaisvaikuttamisen kokeilu.

Anonyymi kirjoitti...

Näin telkusta kummatkin aamulla esitetyt mainokset.

Nyt tuli imuroitua torrentit ja huomasin, että televisiomainokset olivat lyhyempiä, niistä puuttui lopusta "LEX NOKIA" joka pirstoo perustuslain.

Eikö tuo mennyt maikkarilta läpi vain kustannussyistäkö tv-versiot esitettiin lyhyempinä?

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan Nokia ei ole antanut lupaa nimensä käyttöön.. Hienot mainokset oli, ainoa mitä huomasin oli kertojan liian nopea puhe. Jäi hieman hätiköity fiilis. Muuten oli erittäin hienot mainokset, katsotaan mielenkiinnolla kuinka tämä vaikuttaa :)

Tero Tilus kirjoitti...

Loppuanimaation puuttuminen oli mittakysymys (ja siten välillisesti kustannuskysymys myös). Spotit saatiin juuri ja juuri tiristettyä 30 sekunnin mainosblokkiin. Hatunnosto Jarnolle siitä. Tuosta pituustavoitteesta johtui myös nopean oloinen loppuspiikki.

Lähetä kommentti